Tapasin hyvän entisen työkaverini. Keskustelimme kuulumisista, niin kuin asiaan kuuluu, ja tietysti työkuulumisista. Keskustelun lomassa kävi ilmi, että hän on todella onnellinen nykyisessä työssään - pääsyynä tähän on hyvä ilmapiiri ja etenkin se, että hänellä ei tietyssä mielessä ole ollenkaan esimiestä. Jäin mietteliääksi.
Aihehan on aika kuuma, sillä monestakin lähteestä olen saanut lukea, kuinka esimiehetön yritys on ihailun aihe ja kaikin tavoin pop. Olen puolueellinen arvioija, mutten voi välttyä ajattelemasta: olemmeko jo niin surkeita esimiestyössä ja johtamistaidossa, että on parempi kun esimiestä ei ole ollenkaan kuin se, että nykymeno jatkuu. Vaikka seuraava vertaus on osin huono - sillä esimiehellä ei ole viisauden, taidon tai jonkin ihmeellisen paremmuuden tai paremmin tietämisen asemaa - mutta en voi välttyä ajattelemasta, mitä lapset olisivat ilman vanhempia tai urheilijat ilman valmentajia. Tai paremminkin, kuinka huonoja vanhemmat tai valmentajat olisivat, jos ilman heitä lapset kasvaisivat paremmiksi ja tasapainoisemmiksi ihmisiksi tai urheilijat tekisivät parempia suorituksia ja pelaisivat paremmin joukkueena.
Esimies on ainakin joidenkin tutkimusten mukaan suurin syy vaihtaa työpaikkaa. Olen aika varma, että ihmiset eivät hakeudu vain hyvien esimiesten imuvoiman seurauksena tiettyihin työpaikkoihin, vaan huonon johtamisen poistyöntävä voima saa tilanteen helposti niin kestämättömäksi, että työntekijät haluavat vaihtaa pois nykyisestään - hiuksenhieno mutta merkityksellinen ero. Tavallaan esimiehettömyyden logiikkaa on toki helppo ymmärtää: paskaa johtamista, poistetaan ongelma.
Esimiehen tulisi olla suurin yrityksen satsaus työntekijälle. Henkilökohtainen valmentaja, onnistumisten esteiden poistaja, palautteen antaja ja kehittymisen sekä kasvun mahdollistaja. Työyhteisön, tiimin ja ilmapiirin rakentaja, yhteisten pelisääntöjen vaalija, kuuntelija ja ymmärtäjä, joka pitää esimerkiksi muun johdon tietoisena siitä, mitä oikeasti pitää tehdä - ei siis kerro sitä työntekijöille, vaan kysyy sitä työntekijöiltään. Lisäksi esimiestyöhön liittyy työsuojelullinen ja lainsäädännön velvoittava välittämisen kulma. Ihmisistä pitää pitää huolta ja varmistaa esimerkiksi se, että ihmiset eivät polta itseään loppuun, kun teknologia on näppärästi mahdollistanut työ- ja vapaa-ajan täydellisen sekoittumisen.
Ei toki pidä käsittää väärin. Jos työyhteisössä kaikilla on asenne, jossa annetaan ensin ja pyydetään sitten, on yhteinen onnistuminen todennäköisempää - katu on kaksisuuntainen. Hyvät esimiestaidot ovat ehdoton vaade nykypäivän menestyjäorganisaatioissa, mutta niin ovat hyvät "alaistaidotkin" - vaikken "alais"-termistä juuri välitäkään. Ehkä kaikki kiteytyy asenteeseen, viestintään ja sosiaalisin taitoihin asemasta riippumatta. Juurikin tuo vaativa sosiaalinen ja yhdessä tekemisen kulma työssä pitää ihmiset muutoinkin robottien edellä - ryhmässä tehtävää haastavaa älyllistä työtä on vaikea automatisoida.
Uskon, että suurin osa esimiehettömyydestä koetusta hyödystä liittyy vallan, autonomian ja niiden kokemisen lisääntymiseen. Työntekijä on motivoituneempi, kun hän saa itse päättää miten, milloin ja missä työtään tekee - omaa päätösvallan siihen, mitä tekee yhteisen tavoitteen eteen ja päämäärän saavuttamiseksi. On surullista, että tämä pitää saavuttaa mieluummin poistamalla esimiesporrasta, kuin vaatimalla hyvää ja laadukasta johtamista, jonka tarkoitus on muun muassa vahvistaa ja varmistaa työntekijän autonomiaa ja merkityksellisyyden kokemista. Esimiehet poistamalla menee pesuvesien mukana aimo määrä arvokasta palautetta, arvostuksen ja kiitollisuuden viestintää, merkityksellisyyden kokemista ja henkilökohtaista tukea ja ymmärrystä - tai ainakin mahdollisuutta niihin. Pelkään myös työelämän epätasa-arvoistumista - kaikki eivät ole "do-it-yourself" superihmisiä ja suorittajia. Joku tarvitsee enemmän tukea kuin toinen, mutta voi silti olla todella loistava työntekijä. Oli esimiestyön tarpeellisuudesta sitten mitä mieltä tahansa, katse kääntyy monessa paikassa seuraavaksi ylimpään johtoon.
