Rohkeusjohtaminen

Ihan samalla tavalla kuin uskon siihen, että ihmiset eivät työyhteisössä lähtökohtaisesti halua toisilleen mitään muuta kuin hyvää, uskon, että yrityksen johto poikkeuksetta haluaa, että yritys menestyy ja työyhteisö voi hyvin. Ei kai voi ajatella tilannetta, missä yrityksen johto tai tiimin esimies tahallaan haluaisi ihmistensä voivan huonosti tai yrityksen tuloksen olevan huono? Halusiko kuvan HMS Captainin kapteeni tai miehistö laivan uppoavan myrskyssä syyskuun kuudes päivä 1870?

Tiedon saatavuus sekä kokemusten ja jakamisen helppous, esim. sähköisissä kanavissa, on varmasti osaltaan tuonut uusia tuulia myös johtamiseen. On helppoa nyökytellä päätään kun lukee kirjoituksia siitä, miten työyhteisön hyvinvointi heijastuu yrityksen tulokseen - soraääniä ei juuri kuulu. Samoin ei voi väittää vastaan, kun puhutaan siitä, miten tärkeää työntekijän motivaatio, kehittyminen ja esimerkiksi mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä on yrityksen menestymisen kannalta - jälleen yleensä 'no objections'. Miksi silti johtaminen ja työhyvinvointi eivät (kaiketi) Suomessa ole sillä tasolla kuin pitäisi?

Ehkä kyse on siitä, että kun vaikeudet ja arjen aidot haasteet alkavat, johtaja (miksei työntekijäkin) palaa herkästi vanhaan totuttuun tapaan; aistit ottavat vallan ja se uusi johtamisen teoria, mistä kaikki ovat samaa mieltä, unohtuu. Yksi ratkaisukulma voisi olla rohkeusjohtaminen. Siis mikä? johtaminen, joka ei ole reaktiivista, murru paineen alla ja poukkoile. Sanat ja teot vastaavat toisiaan, myös silloin kun on vaikeaa, tuskaista ja paine on suuri.

On helppoa tehdä valintoja, kun ne eivät maksa suoraan tai epäsuorasti paljoa. On helppoa pitää kiinni arvoista, kun niistä kiinni pitämisellä ei ole negatiivisia vaikutuksia. On helppo julistaa ja puhua yhteisöllisyydestä silloin, kun kaikki on hyvin. On helppoa kiittää työstä, kun tuloskin on ollut hyvä. Mutta mitä tehdään silloin kun asiat eivät ole hyvin, silloin kun tulos sakkaa, silloin kun paine kasvaa ja esimerkiksi päätös poiketa aiemmin puhutusta on helpompi reitti kuin pysyä siinä, mistä on sovittu? Silloin tarvitaan rohkeutta, palleja, cojonesia, näkemystä, uskallusta - johtamista.

Useasti johtamis-caset ja kirjoitukset menestyvistä yrityksistä, kuten hienosti breikanneista start-upeista, koskevat taloudellisesti räjähdysmäisesti kasvaneita yrityksiä. Mitään siitä menestyksestä pois ottamatta ja muuta kuin kunnioitusta menestyksestä osoittaen, juolahtaa silti mieleen, että nousukiidossa ja massiivisesti menestyvän yrityksen on ehkä osin helpompi käsitellä modernia johtamista kuin täydellisessä kurimuksessa pyörivän yrityksen. Ehkä johtoa ei olekaan vielä testattu äärimmilleen?

Yritysten strategioilla ei juurikaan voiteta kilpailua, vaan sillä että siinä strategiassa pysytään juuri silloin, kun sitä eniten testataan. Toki hyvästä strategiasta on helpompi pitää kiinni kuin huonosta, joten strategian merkityshän vain korostuu, kun "shit hits the fan". Vaikeat ajat vaativat rohkeita johtajia. Ja näiden hyvien johtajien yksi merkki on myös se, että he valitsevat ympärilleen myös rohkeita ihmisiä, jotka ovat itseohjautuvia, luottamuksen arvoisia ja lojaaleita. Ihmisiä jotka edustavat kaikkein vaikeimmissa ja pahimmissa paikoissa juuri niitä asioita, mitä ovat aikoinaan työhaastattelussa kertoneet - eivät tarvitse tarkkoja ohjeita siihen, mitä ja miten tehdään. He uskaltavat toteuttaa työtään 'Miksi' -ohjaamana.

Rohkeus ja kyky pitää kiinni yhdessä sovitusta myös tarttuu. Esimerkkiä tarvitaan juuri silloin, kun työyhteisön liitokset natisevat ja asiat eivät mene halutusti. Jos työyhteisö löytää vaikeimmassakin myrskyssä tyynen ja rohkean kapteenin, joka ei vaihda kurssia, poukkoile päätöksissään ja uskaltaa luottaa "isoon kuvaan", uskaltaa se itsekin pysyä yhdessä sovitulla tiellä, ja toteuttaa työtään niiden arvojen ohjaamana, mitä on yhdessä sovittu - yhteisön kulttuuri vahvistuu. Kulttuuri on kaikki kaikessa, kun esimerkiksi teknologinen kehitys etenee vauhdilla. Noudatanko siis yrityksen strategiaa myös silloin, kun se lyhyellä aikavälillä hieman "maksaa"? Uskallanko pitää kiinni siitä, mitä on sovittu, silloin kun saisin asian helpommin hoidettua? Olenko sitä, mitä haluan olla, silloin kun on kaikista vaikeinta? Ehkä kyse onkin mitä suuremmissa määrin rohkeudesta, ei vain johtamistaidosta.


P.S. käsitykseni mukaan HMS Captainin kapteenilla ei juuri ollut osaa aluksen uppoamiseen. Kuva oli vaan niin näyttävä, että se oli pakko valita kuvastamaan myrsksyssä seilaavaa laivaa.